Kuka saa hoitaa hautoja?

Haudan haltijalla (omaisella) on oikeus hoitaa hautaa itse, tai pyytää kuka tahansa muu hoitamaan sitä (ystävä, sukulainen, yritys). 

Evankelis-luterilainen kirkko ylläpitää hautausmaita ja heillä on oikeus asettaa yleiset järjestyssäännöt (aukioloajat, veden käyttö, liikkuminen) sekä haudan hoitoa koskevat reunaehdot (millaisia kasveja, hautapaikan rajat, yleisilmeen vaatimukset). Seurakunta ei kuitenkaan voi estää omaista käyttämästä ulkopuolista haudanhoitopalvelua - muuten kyse olisi kilpailun rajoittamisesta

Suomessa monet seurakuntien tarjoamat haudanhoitopalvelut ovat melko standardoituja, kun taas kansainvälisessä grave care -liiketoiminnassa on kehitetty palveluita joista myös Kukat Haudalle on saanut inspiraatiota:

  • valokuvaraportit jokaisesta käynnistä

  • muistopäiväpalvelut

  • etäomaisille suunnatut palvelupaketit

Saksassa Grabpflege (haudanhoito) on erittäin vakiintunut palvelu. Maassa on vahva kulttuurinen odotus siitä, että hauta pidetään hyvin hoidettuna. Ruotsissa tilanne seurakunnilla on Suomen tavoin vahva rooli. Yksityisiä palveluja on, mutta ne eivät ole yhtä näkyviä kuin Saksassa.



Seuraava
Seuraava

Näin valitset sopivat kesäkukat haudalle