Palvelu, jota olisin itse kaivannut
Hoidin isovanhempieni kanssa isäni hautaa Käppärän hautausmaalla Porissa vuosina 2005-17: äitienpäivän tienoilla istutimme orvokit, kesäkuussa kesäkukat, syksyllä callunat ja havukoristeet; isäinpäivänä, pyhäinpäivänä ja jouluna veimme haudalle kynttilän.
“Minulle oli kunnia-asia että isän hauta näytti ympäri vuoden siistiltä ja hoidetulta.”
Onneksi Porissa asuu sukulaisia, jotka nyt Helsinkiin muutettuani hoitavat hautaa, jonne sittemmin myös isovanhemmat haudattiin. Kaikilla ei ole yhtä hyvä tilanne, vaan hauta sijaitsee kaukana paikkakunnalla, jossa kukaan omainen ei ole siitä huolehtimassa.
Joskus myös korkea ikä, sairaus tai muulla tavoin haastava elämäntilanne tekevät haudanhoidon hankalaksi. Moni kaipaa myös palvelua, jossa kukat saisi valita itse.
Samaan aikaan nuorten on vaikea löytää kesätöitä - paikkoja on aiempaa vähemmän ja hakijoita on ennätysmäärä. Tilanne on vaikein alle 18-vuotiaille. Niinpä päätinkin tarttua toimeen ja perustin ‘kesätyöyrityksen’, joka tarjoaa 15-17 -vuotiaille nuorille kesätyötä hautakukkien hoidon parissa.
– Maria, yrittäjä